tiistai 29. marraskuuta 2016

Pentutarkissa ja siruilla

Tänään oli eka autoilupäivä. Pennut pääsivät auton kyytiin ja monesti on melkoinen mekkala menomatkalla ja paluumatkalla on usein hiljaista väkeä. Nyt Leavingsit olivat melko hiljaa myös mennessä. Johtuikohan siitä, että oli pimeää, kun meidän eläinlääkäriaika oli vasta kuuden jälkeen illalla. Joitain pienen pieniä ääniä kuului, mutta ei mitää protestiääniä suinkaan. Eli hienosti siis eka matka autolla sujui.

Eläinlääkärissä sitten avasin boxin ylävetoketjun ja pennuthan heti hyppäsivät tutkimaan ja roikkumaan boxin laidoille. Ja saivat tietenkin henkilökunnan ihastuksesta huokailemaan :)) Kyllä saivat taasen monen monta rapsuttajaa ja antoivat pusuja lähelle tulijoille.

Oma ihana vakieläinlääkärini Katariina Lempäälän Pieneläinklinikalla tutki huolella jokaisen pennun erikseen ja totesi kaikki pennut moitteettomiksi. Pojilla oli kivekset paikoillaan. Täydellistä porukkaa siis. Ja niinkuin viestittelin yhden pennunomistajan kanssa ja hän tokaisikin, että parasta A-luokkaa! Ja niinhän nuo ovat!




Ja sitten kotosalla kävin Omakoirassa hyväksymässä pentujen rekisteröinnin valmiiksi. Nyt vain odottelen rekisteröinnin valmistumista seuraavaksi. Yleensä se on tullut jopa seuraavana päivänä.

Ja nimiäkään en sitten enää muuttanut :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti